Vaari on toipunut juhlistansa ja näytti tässä eräänä päivänä jälleen kerran huippukuntonsa.

Lähdimme tuttuun tapaan lenkille ja tarkoituksena oli kiertää oma metsäpolkumme. Polku oli sopivasti pakkasen jäljeltä kovaksi tamppaantunut, joten saatoimme mennä ilman lumikenkiä. Sattumalta molemmilla koirailla oli edellisen katulenkin jäljiltä nahkahihnat, kun vaari yleensä ulkoilee flexin kera. Saavuttuamme metsään, Peto pääsi tuttuun tapaansa juoksentelemaan irrallaan ja vaarin kanssa tallustimme perässä. Mutta kuinka hankalalta polulla tuntuikaan talutella koiraa tuossa lyhyessä nahkahihnassa ja niinpä päätin laskea vaarinkin irti.

Alku sujuikin tasaisen leppoisasti, kun kipusimme kohti vuoren huippua. Aika nousua, pistää puuskuttamaan . Päästyämme vuoren päälle, vaarin tahti vaihtuikin kovasti. Vaari pisti sellaisen ravin päälle, että petokin sitä hölmistyneenä jäi katsomaan itsestäni puhumattakaan. Ei ollut vaarilla tässä vaiheessa mitään tarvetta nuuskimiseen tai lumienkeleiden tekemiseen vaan vaari pisti tuulemaan. Itse tulin perässä todella ripeään tahtiin ja ehdin nähdä vaarin hännän vilahduksen aina jossain mutkassa . Välillä jo aloin huolestumaan, että mitä kummaa se vaari nyt meinaa ?? Ei mitään reagointia kutsuihin, välillä katsoi taakseen ja sitten matka jatkui entistä ripeämpään tahtiin. Mietin jo täyskäännöstä, jolloinka vaari olisi varmaankin asian hoksattuaan kääntynyt myös, mutta kipuaminen uudestaan vuorelle ei oikein innostanut...

Vihdoin eräässä risteävässä kohdassa vaari teki sen kohtalokkaan virheen, poikkesi polulta ja katseli peräänsä sillä silmällä, että nyt mennäänkin koko porukka tähän suuntaan. Ehei vaari, me muut jatketaan tätä polkua !!! Ja niin vaari vihdoin pyörsi ympäri ja tuli polkua peräämme ja pääsi välittömästi hihnaan !!

Ja emäntä muistaa taas hetkosen, että vaari ulkoilee kyllä fexissä tai sitten hankalasti metsäpolullakin nahkahihnassa.  Summa summarum, vaari on vielä teräskunnossa ja koskaaan aiemmin ei olla metsäpolkuamme noin nopsaan kierretty .