Voi tätä ajanjuoksua, me ei ehditä tekemään mitään tällä harrastesaralla. Silloin kun olisi aikaa, ei ole motivaatiota ohjaajalla ja päinvastoin. Pikkuisen olen harkinnut agin aloittamista pedon kanssa, lahjoja löytyisi päätellen noista nelitassupompuista tehdessämme lähtöä lenkille. 

Mutta lenkit ovat koirien mielestä mukavia ja Vaarikin jaksaa porskuttaa niillä mukavasti mukana. Välillä käydään rämpimässä polkujen ulkopuolellakin metsässä, ihan kuntoutusmielessä vaarin lihaskunnolle. Ruokavalio on pitänyt vaarin kunnon hyvänä ja juominen on palautunut normaaliksi. Peto taasen kotiutui uuteen kotiin lopultakin eikä ole enää piiiitkiin aikoihin puuhaillut mitään ylimääräistä.

Ikävää on tuo koirien ulkoilu omassa pihassa, kun ei ole vielä sitä tarhaa. Ei viitsi rakentaa ennenkuin ensin saadaan kaadettua mieletön pihakoivu tuosta pois. Jospa ensi kesänä saisi tarhan pystyyn.Ja ei voi oikein irrallaankaan ulkoilla, ettei tule sitten säntäyksiä tuohon tielle. Kovasti olen kyllä porttiakin siihen kaavaillut ja varmuuden vuoksi jos korottaisi tontin aitoja, niin sitten olisi olot kuin ruhtinailla. Mutta katsellaan ajan kanssa.