Koirat olivat tässä perheen esikoisen vastuulla vuorokauden ja vaarihan pääsi nauttimaan... ja kärsimään. Esikoinen oli ohjeistettu suullisesti koirien ruokinnasta ja ulkoilutuksesta ja mitä tästä opimme, kirjalliset ohjeet rautalangan kera ovat tarpeen. Hoitovuorokauden jälkeen näin koirat ja alkuun en huomannut mitään kummallista. Tosin koirat kävivät todella nopsaan molemmat pihaan kakalle, joten tuo hoitajan ulkoilutus ei oikein taida toimia. Hetken koiria seurattuani ja vaaria sitten kumarruttuani rapsuttamaan, tajusin vaarin vatsan pinkeyden. Ja oikeastaan tarkemmin katsottuani, vaarihan oli vuorokaudessa menettänyt vyötärönsä. Vaari oli tasainen kuin tynnyrin kuve. Noh, soitto hoitajalle ja asiahan selvisi. Vaari oli saanut ruokaa samasta loorasta kuin mistä hunsvottikin ruokansa saa. Ja ohje, että vaarille kaksi mittaa oli toteutettu myös. Mittahan oli sen kokoinen, että hunsvottikin syö sillä mitalla vain yhden mitan verran per ruokailu. Voin kuvitella vaarin ilmeen, kun kuppi onkin ollut täynnä ruokaa, syöminenhän on parasta mitä vaari tietää. Ja voi vaari parkaa, kun täyteen kupuun on tunkenut seuraavana aamuna samanlaisen satsin ja kaksi kakkareissua on jäänyt väliin. Vaaria taisi vähän ahdistaa... Noh, rupesi sitä meikäläistäkin ahdistamaan tänä aamuna... ilmeisesti vaarille oli yöllä tullut hätä ja sinnehän se oli tehty. Seurauksena on iltapuhteena pesty kolme mattoa, kolme rättiä ja aamulla jo heitin koneeseen tyynyn, että meinasi sitten ahristaa. Ja koirien ilmeet aamulla saapuessani koirien huoneeseen, vaari viattoman näköisenä sohvalla ja toinen mokoma niin nolona, korvat päätä myöten ja ei tietoa suunnasta minne katsoisi tai kääntyisi.

Ja harmi, tällä viikolla piti vaarin kanssa mennä verrokki verikokeisiin, olisi tsekattu munuaisarvot kolmen kk.n dieetin tuloksena. En ole vielä saanut lääkäriä kiinni, että kauanko arvojen tasaantumiseen mahtaa mennä...