Joskus sattuu jotain uskomatonta ja tällä kertaa meillä.

Eilen olimme illalla koirien kanssa etsinnöissä, kun naapurimme tuli kertomaan oman koiransa katoamisesta. Kyseessä oli vasta 1,5-vuotias kääpiösnautseri, joka oli eilen aamulla aamupissalta klo 6.30 tienoilla kadonnut. Omistajat olivat jo päivän etsineet koiraa ja levittäneet tietoa, eikä pienen pienintäkään havaintoa tullut esiin koko päivänä. Ei löytynyt jälkiä mistään, kukaan ei ollut nähnyt mitään, kukaan ei ollut ilmoittanut poliisille. Itse olin tarkastamassa katoamispaikan aluetta metri-metriltä periaatteella ja lisäksi kävin tutkimassa joenrantaa. Sinnikkäästi vaarikin tarpoi upottavassa lumessa mukana, mutta ei mitään, ei kerrassaan mitään tullut vastaan. Pimeän tultua lopetimme etsinnät tuloksettomina.

Tänään ei asiasta kuulunut päivän mittaan mitään ja ajattelin ettei asiaan ole tullut hyvää eikä huonoa ratkaisua. Lähdettiin koirien kanssa kauemmaksi metsälenkille ja siellä katselin samalla pajunkissoja työjuttuja varten. Pajunkissoja ei kuitenkaan ollut kovinkaan hyviä lenkkimme varrella, joten päätin vielä käydä omassa rannassa katsomassa tilannetta. Koirat menivät siinä irrallaan lähelläni ja onnistuinkin jonkinlaisia pajusia löytämään. Jesse siinä katseli joelle päin ja peto meni siellä alhaalla vesirajassa. Komensin petoa sieltä pois, koska jäähän ei tunnetusti ole vahvaa virtaavassa vedessä enkä kauheasti innostunut asiasta, että kävisin sitä sieltä kahlaamassa ylös.

En tiedä haukkuiko Jesse ensin vaiko vastasi haukkuun, mutta jostakin kuului haukku. Komensin Jesseä olemaan hiljaa ja haukku kuului uudestaan ja lisäksi myös murinaa. Hetkessä arvasin, että siellä jossain lähellä vastarannalla haukkuu se kateissa oleva koira. Haukku pysyi paikoillaan eikä koiraa näkynyt, joten sen täytyi olla jumissa jossain. Äkkiä kännykkä esiin, tempaisin tohkeissani niin että takin vetskari meni rikki, ja soitto koiran omistajalle. Sitten juoksujalkaa viemään koirat sisälle, taskulamppu mukaan samoin kuin lapio. Ennen muinoin on joessamme uitettu tukkeja alajuoksulla olevalle sahalle, joten ajattelin vastarannalla voivan olla vanhoista rakenteista loukkoja tai ansoja jossa koira voisi olla. Omistajat saapuivat 5 minuutissa paikalle ja lähdimme tutkimaan rantaa. Ei jälkiä, ei haukkua, ei murinaa. Ei löytynyt monttuja, kuoppia, loukkoja ja mikä pahinta, ei kuulunut mitään !!! Välistä jo ajattelin kuulleeni harhoja. Lähdin menemään joenpenkkaa aivan vesirajalla jokea ylöspäin ja silloin se murina alkoi kuulumaan, mutta missä se koira voi olla ???? Murina kuului kuin jostain altamme, mutta mitään ei näkynyt. Jääriite veden pinnassa pikkaisen tärisi, mutta tokihan me kolme ihmistä temusimme siinä. Omistaja alkoi polkea jäänreunaa rikki ja putosi samalla jäihin. Minä kiskoin omistajaa rantaa turvaan ja hänen ystävänsä molskahti samalla pää edellä veteen ja koira löytyi jään alta jokipenkereeltä märkänä, tärisevänä ja hengissä. Sitten kiskottiin ystävä ylös sieltä, kiedottiin koira pyyhkeeseen ja kahlattiin metsän läpi tielle.

Siis tämä oli kyllä niin uskomaton sattuma ettei tällaista voi kohdalle sattua kuin kerran elämässä. Kuinka pitkään koira olisi loukossaan selvinnyt ja kuinka se sinne loppujen lopuksi oli joutunut. Oliko se ajautunut sinne jonkin riistan perässä, oliko se tullut virran mukana vaiko molskahtanut veteen niiltä kohdin. Paljon avoimia kysymyksiä, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Omistaja soitti tuossa juuri ja kertoi koiran olevan nälkäinen, mutta muuten sen oloinen kuin ei olisi missään ollutkaan. Tämä oli jo toinen kerta, kun olin kyseistä koiraa "pelastamassa". Toivottavasti kertoja ei tule enää lisää.

Ja kunnia Jesselle, joka haukullaan laittoi koiran haukkumaan, ilman tuota haukkua olisi pikkukaveri varmasti jäänyt löytymättä. Ei vastannut emäntänsä ääneen millään lailla.