Tulipa tuolla esineruutupaikassa mieleen muuan kommellus. Ammoisina aikoina ja sen kerran kahdessa vuodessa kun mieheni lähtee mukaan lenkittämään koiria samoilimme samalla paikalla. Tuolloin puusto oli mitätöntä ja koirakokoonpanokin taisi olla erilainen. Joka tapauksessa silloisetkin koirat hakivat mielellään keppiä. Noh, katselin siinä sitten mieheni huitaistessa keppiä menemään ja tuumasin ääneen:" että ei tuo sinun heittämä keppi kyllä lennä sen pidemmälle kuin minunkaan heittämäni." Mies siihen:"ja varmasti lentää paljon pidemmälle!" ja ei muuta kuin kepinheittokisa käyntiin. Löysin maasta sellaisen muovisen putken ja ajattelin, että heitetäänpä sitä, eipä tule sitten riitaa että mikä se oli se heitetty keppi niiden jo maassa olevien keppien joukosta. Piirrettiin viiva ja minä rohkeasti aloittamaan kisan. Vanhempi pojistamme oli silloin vielä pieni ja kulki rattaissa mukanamme. Ja minä kun otin ja hujautin menemään ja silmäkulmassani vilahti jotain mustaa, joka kopsahti lapsen rattaisiin. Ehkäpä putken sisällä oli multaa tms. ajattelin ja menin tutkimaan rattaita. Onneksi lapsi oli tuolloin jalkapatikassa eikä rattaissa. Ja rattaissahan nökötti pikkaisen pyörryksissä oleva sisilisko, joka reppana oli saanut äkkilähdöt päiväuniltaan putken sisältä. Äkkiä se kuitenkin ilmalennostaan tokeni ja sujahti johonkin rattaiden kankaiden syvyyksiin. Jollain ihmeellä löysimme sen sieltä jostain ja saimme sen nostettua kepillä takaisin metsään. Niin joo, koirahan oli tällä välin hakenut sen heitto-putkemme ja kisa sitten päättyi kuitenkin miehiseen voittoon.